Meillä olohuoneen sohvapöydän väriä harva on tänä kesänä nähnyt, olen nimittäin parkkeerannut itseni siihen aikas pysyvästi. Siis sohva ja pöytä toimivat työhuoneenani. Pistelytyöni on ollut siinä levällään koko kesän, tuli sitten vieraita tai ei. Ja tällä hetkellä pöydän peittää lankaprojektini loppusuorallaan. Olen nimittäin jo yli kymmenen vuotta sitten laittanut tavoitteeksi saada kaikka DMC muliinilangat omiksi. Ja tällä hetkellä loput hamuamani langat ovat siis tossa pöydällä levällään. Odottamassa pääsyä lankansäilytyslaatikoihinsa. Voi sanoa, että siinä on ollut urakkaa kerrakseen... Ja monesti olen kuullut kysyttävän, että missä on kaukosäädin, joka tietysti usein löytyy ristipistovuorieni alta.

Tämä alkaa olla meillä viimeisiä aikoja pitää työhuonetta olohuoneen pöydällä, sillä kuopus 9kk on alkanut nousta "takajaloilleen" ja käsi yltää jo hyvin tarttumaan kaikkeen pyödällä olevaan. Siis taas on äippä ihmeissään, mistä löytää kohta itsensä tavaroineen päivineen. No aika aikansa kutakin, ehkä jo viimeistään viiden vuoden päästä tavarat saa olla hallitussa kaaoksessa rauhassa sohva nurkassa. Mutta sitä ennen joudun laittamaan liikkuvan toimistoni kuntoon ja pakata aina pistelyni työskentelyni loputtua. Toivottavasti tämä ei aiheuta UFOja kaappien kätköihin!
8344.jpg
Kuvassa myös tietysti se kaukosäädin!!!